KONSULTOINTIKÄYNTI

Konsultointikäynti on noin kahden tunnin mittainen neuvontakäynti, jonka aikana asiakas saa suunnittelijalta
neuvoja pihan kunnostukseen tai hoitoon. Kohde voi olla tarkkaan rajattu, esimerkiksi uusien kasvien valinta tietylle alueelle tai koko pihan yleinen hoito-ohjeistus. Konsultointikäynti sopii hyvin kunnostusta vaativalle omakotipihalle tai esimerkiksi taloyhtiöiden pihatalkoiden avuksi.

Konsultointikäynnin hinta on 150 € noin 30 km säteellä Naantalista (sis. Alv 24 % sekä matkakulut). Kauemmas tehtävistä käynneistä laskutetaan matkakulut perushinnan lisäksi. Konsultointikäynnin yhteydessä voidaan tarpeen mukaan lisäksi tilata kirjallisia hoito-ohjeita tai istutussuunnitelmia.

 Jos konsultointikäynnin aikana päätetään tilata pihasuunnitelma, hyvitetään konsultointikäynnin hinta suunnitelman hinnasta.

 KASVILLISUUDEN HOITO JA ISTUTUSTYÖT 

Hedelmäpuiden ja pensaiden leikkaukset, muut kasvillisuuden hoitotyöt sekä istutusten täydennykset ja korjaukset yksityisiin ja julkisiin kohteisiin. Konsultointikäyntiin voidaan yhdistää myös hoitotöitä.Erityisesti yksityisasiakkaille on tarjolla myös omien suunnitelmien istutustöitä. Yhteistyökumppaneina on useita viherrakentajia ja hoitoyrityksiä, joiden avulla mahdollista toteuttaa suurempiakin rakennus ja kunnostustöitä.

PIIRTÄMISPALVELUT 

Esimerkiksi käsin piirrettyjen suunnitelmien tai luonnosten puhtaaksipiirtämistä ja täydennystä on myös mahdollista tilata. Piirustukset on mahdollista saada PDF, DWG ja mcd muodoissa. Myös 3D mallinnukset.